24. helmikuuta 2013

23. helmikuuta 2013

Hellyyttävät pingviinit

Olemmeko vähän suloisia :)



Taivas laveerattu sienen avulla, alaosan jätimme laveeraamatta lumihangen vuoksi. Taivaalle töpöteltiin lisäksi pilviä valkoisella pullovärillä. Pingviinit tehty erillisistä papereista. Lapsi sai mustat A5 ja A6 kokoiset palat, joihin piirsi pingviinin hahmon. Leikattiin irti ja sitten valkoisesta, mustasta ja oranssista muut osat.


Pöllöt



Idea näihin mainioihin pöllöihin saatu toiselta opelta.

11. marraskuuta 2012

Tyttöpupu ja kortti vauvalle

Tein vaippakakun lisäksi myös pienen tyttöpupun, johon kirjoin nimen, syntymäpäivän, pituuden ja painon.


Lahjan mukaan tein myös kortin.


Rautalankarungon kiinnitin ompelemalla päällimmäiseen kartonkiin. Samoin kukat kiinnitin ompelemalla, lisäsin niihin keskelle helmet. Lintua korostin hieman töpöttämällä hopeisella musteella reunat. Idea lähti eräästä Taikalehden mallista.


Vaippakakku

Ystävämme sai tyttövauvan. Teimme lahjaksi vaippakakun.

 

 Käytimme kakkuun muumivaippoja lähes koko paketin verran. Pohjalla on pahvilaatikosta leikattu ympyrä, joka on päällystetty foliolla. Kakun keskiosaan teimme tukirungon puhdistusliinoista, karkkipussista, muumipyyhkeestä ja muumituttipullosta. Kiinnitimme tavarat tukevasti toisiinsa kuminauhoilla. Vaipat käärimme tiukoiksi rulliksi kuminauhojen avulla.


Alimmassa kerroksessa on tukirungon ympärillä kaksi kerrosta vaippoja. Ylimmissä kerroksissa vaippakerroksia on vain yksi. Tukirunko on vähän kapeampi yläosasta, joten kakun ylimmässä kerroksessa on pari vaippaa vähemmän kuin keskimmäisessä. Kiinnitimme vaipat tiiviisti kiinni toisiinsa kuminauhojen ja puuvillalangan avulla.


 Käytimme koristeluun kahta erilaista nauhaa ja pieniä kukkia. Lisäksi kakun alimmalla kerroksella seisoi pupu, jonka tein (ks. Tyttöpupu ja kortti vauvalle -päivitys). Emme halunneet laittaa kakun päälle runsaasti tavaroita, näin se oli paljon kauniimpi. Eikä muumivaippojen vihreys haitannut lainkaan, näytti hyvältä vaaleanpunaisen rinnalla.


 Sellofaania ympärille ja lahja on valmis. Pupun sujautin pakettiin vasta kuvan oton jälkeen.

11. elokuuta 2012

Söpöt eläimet -naulakkolaput

Jos luokassa nimilapuissa seikkailevat pienet kalat, on käytävässä ryhmä söpöjä eläimiä: pupuja, nalleja ja kissoja. 

Koska kyseessä on juuri koulunsa aloittavien ekaluokkalaisten naulakkolaput, on työtä varten tehty helpot kaavat, jotka kopioidaan värillisille papereille. Lapset leikkaavat haluamansa eläimen vartalo-osan ja paidan. Paita liimataan vartaloon ja  liimauksen jälkeen tehdään eläimelle naama, liimataan heilurisilmät, koristellaan paita ja kirjoitetaan paitaan oma nimi. Tulee varmasti persoonallisia, vaikka tehdäänkin valmiiden kaavojen mukaan.

Tein jokaisesta yhden esimerkiksi:

 

Oppilaiden tuotoksia:


 

Aakkoset

Koululta ei tuntunut löytyvän vapaita aakkoskortteja (varmaan niitä jossain olisi ollut), joten päätin tehdä omat. Piirsin kuvat käsin, skannasin ne ja väritin koneella. Itse olen tyytyväinen lopputulokseen.


7. elokuuta 2012

Helppo nimilappu + numerokortit

Etenkin uusien oppilaiden kanssa on helpottavaa, että pulpeteissa lukee heidän nimensä - silloinkin, kun oppii kaikkien nimet jo edellisenä keväänä tutustumispäivässä :) Auttaa myös oppilaita oppimaan toistensa nimet. Itse en tykkää perinteisistä A4-papereista taitelluista nimilapuista, vaan haluan tehdä jotain kivempaa.

Toissa vuonna 1.luokkalaisilla oli Aapisen liitteenä olleet hiirinimilaput. Tällä kertaa halusin jotain muuta. Piirsin kalat, jotka oppilaat värittävät puuväreillä haluamansa värisiksi heti 1. koulupäivänä. Valmiit väritetyt kalat kiinnitetään kontaktimuovilla pulpetin etulevyyn, jotta ne näkyvät opettajalle helposti. Täytyisi vielä keksiä joku hauska idea naulakkolappuihin...

Lisäys: Sama kalahahmo esiintyy tänä vuonna myös luokan seinällä uusissa numerokorteissa/-tauluissa.