Näytetään tekstit, joissa on tunniste kortti. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste kortti. Näytä kaikki tekstit

11. marraskuuta 2012

Tyttöpupu ja kortti vauvalle

Tein vaippakakun lisäksi myös pienen tyttöpupun, johon kirjoin nimen, syntymäpäivän, pituuden ja painon.


Lahjan mukaan tein myös kortin.


Rautalankarungon kiinnitin ompelemalla päällimmäiseen kartonkiin. Samoin kukat kiinnitin ompelemalla, lisäsin niihin keskelle helmet. Lintua korostin hieman töpöttämällä hopeisella musteella reunat. Idea lähti eräästä Taikalehden mallista.


2. heinäkuuta 2012

18. toukokuuta 2012

Pari korttia

 Tein tällaisen synttärikortin ihanalle pikkusiskolleni. 
Arvaatteko jo, mistä sain idean? Taika-lehdestä tietysti.
Yllättävän yksinkertainen. Leikkaamiseen tosin meni aikaa, kun täytyi olla huolellinen. 
Teksti tulostetaan värilliselle paperille peilikuvana.



Samalla idealla myös äitienpäiväkortti.



Valmistujaiskortti:


1. huhtikuuta 2012

Korttikokoelma

Monet toistaiseksi julkaistuista ideoista on toteutettu aiemmin. Sama koskee seuraavaa korttikokoelmaa: kortteja eri tarkoitukseen, toiset uudempia kuin toiset. Pahoittelen kuvien laatua. Kuvia ottaessa ei ollut ajatusta tällaisesta blogista jne.

Onnittelukortteja:








Vauvaonnitteluita:




Muita muistamisia: