Näytetään tekstit, joissa on tunniste talvi. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste talvi. Näytä kaikki tekstit
3. elokuuta 2013
24. helmikuuta 2013
23. helmikuuta 2013
Hellyyttävät pingviinit
Olemmeko vähän suloisia :)
Taivas laveerattu sienen avulla, alaosan jätimme laveeraamatta lumihangen vuoksi. Taivaalle töpöteltiin lisäksi pilviä valkoisella pullovärillä. Pingviinit tehty erillisistä papereista. Lapsi sai mustat A5 ja A6 kokoiset palat, joihin piirsi pingviinin hahmon. Leikattiin irti ja sitten valkoisesta, mustasta ja oranssista muut osat.
6. toukokuuta 2012
Lumiukot
Viime talvena teimme tällaiset hienot lumiukkotyöt, joissa harjoittelimme nappien ompelua. Idea lumiukkoon saatu Taika-lehdestä, muokattu tarpeisiimme sopivaksi.
Ensin leikataan valkoisesta huovasta lumiukko. Sitten neulahuovutetaan sille nenä, posket ja kaulaliina. Ommellaan suu ja vatsaan napit. Sitten ommellaan kiinni pienempään huopataustaan melkein kokonaan, täytetään vanulla ja kiinni loppuun saakka. Ommellaan kiinni aavistuksen isompaan huopataustaan. Lopuksi liimataan silmät, ommellaan nappeja työn kulmiin ja neulahuovutetaan hattu. Osa teki työhön myös virkkaamalla ripustuslenkin, joka solmitaan työn taakse.

17. maaliskuuta 2012
Pingviini-naulakkolaput
Teimme käytävään uusiksi naulakkolapuiksi hauskat pingviinit. Helpot tehdä. Siivet, jalat ja nokka on tehty pulloväreillä käyttäen omia sormia. Tässä oli mustavalkoinen vartalo-osa tehty valmiiksi kopioimalla paksummalle piirustuspaperille. Oma nimi kirjoitetaan hienosti ja koristeellisesti pingviinin alaosaan. Alkuperäinen malli Taika-lehdessä.
Lumihiutale taikataikinasta
Taikataikinasta tehty lumihiutale on maalattu paiston jälkeen valkoisella akryylimaalilla ja lopuksi ripoteltu päälle sokeria tuomaan kimallusta. Tässä helmillä koristeltua ohutta rautalankaa, mutta myös esimerkiksi hopeinen lanka sopii hyvin - roikkumaan kuuseen, oveen, ikkunaan...
16. tammikuuta 2012
Värikkäät jääveistokset
Hyvin yksinkertaisesti ja helposti saa aikaan hienoja
jääveistoksia: vesivärillä värjättyä vettä maitotölkkiin, jäädytetään se
ja revitään lopuksi maitotölkki pois päältä. 1.lk oppilaiden tuotoksia:
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)